Sivut

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Rippikortti tytölle

Tällä kertaa rippikortissa on pääosassa taustan vaalea kukkakuvio, jota korostin hieman lisäämällä bling-blingiä.



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

60-luvun tyylinen kortti

Minulta tilattiin 50-vuotisonnittelukortti, jossa teemana voisi olla 60-luku. Hieman haasteellista, kun ei sitä itse ole elänyt. Facebookissa kavereilta kysyin vinkkejä ja sitten muistin, että meidän kaapista löytyy tuolta ajalta lehtiä. Ja niistä löytyi pääaihe tälle kortille.

Kuvasta lähti myös värimaailma eli mustavalkoisella linjalla. Paperi tietenkin on hieman kellastunutta, joten otin mukaan vaalean keltaista.


Yksi lehden kuvista pääsi myös kortin sisäpuolelle.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Rippikortti tytölle

Tänään näköjään todella hempeällä tuulella - korttien väritys kääntyi tällaiseen suuntaan. Vaaleanpunaista, pinkkiä ja violettia kultaripauksin.


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ikea hack

Askarteluahan tämä tuunauskin on. Ostin Ikeasta pari halpis kelloa ja ne on maalattu Mastonin spray-maalilla. Toinen askarteluhuoneeseen ja toinen mökille.



lauantai 24. toukokuuta 2014

Korttitaulu vai taulukortti?

Ystäväni täytti 40 vuotta ja mietiessäni kortti-ideaa pälkähti päähäni kokeilla kortin tekoa taulupohjalle decoupage-lakalla. Taulupohjan koko on noin 25 cm x 25 cmm. Taustalle ensimmäisenä servetti ja sen päälle kuvioita. Numerot on tehty liimaamalla useampi pahvinumero päällekkäin ja sitten päälle gessoa sekä askartelumaalia. Lopuksi vielä tapettia päälle. Kun käsin leikkelin numeroita pahvista, niin eihän niistä täysin samankokoisia tullut, mutta kynsiviilalla hioin reunoja ennen gesson laittamista.



maanantai 19. toukokuuta 2014

Vihreävoittoinen ylioppilaskortti

Vielä oli pöydällä valmiina yksi ylioppilaslakki, jonka olin tehnyt aiemmin. Tänään inspiroi vihreä väri ja tulos olikin tällainen. Keväisissä merkeissä...



sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kortteja ylioppilaille

Tänään tein kolme ylioppilaskorttia. Kaikkien pääosassa on ylioppilaslakki - värimaailma on erilainen kaikissa. Ylioppilaslakin lippaosa on kohojauheella saatu kiiltäväksi, valkeaosa on tapettia, jossa on tekstuuripinta ja musta nauha on samettiläpyskästä leikattu.

Ensimmäisenä pinkki (valitettavasti en saanut oikeita värejä kuvaan) ja vaalenpunaine kukka-unelma.

Toisena tein vastaavan sinisävyisenä ja korttpohjaakin kääntyi vaaka-asentoon.

Kolmannessa versiossa kokeilin mukaan sitä perinteistä ruusua.



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Palikkakortti

Näin Deb Valderin tekemän videon viikolla ja pitihän minunkin tätä sitten kokeilla.



Oma tuotokseni on tässä.

Takaosa on täynnä kukkia. Hieman näpräämistää näissä - jokainen kukka koostuu kahdesta eri värisestä kerroksesta sekä helmestä.

Tästä kuvakulmata näkee paremmin "palikat".

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kierrätystä

Töissä oli menossa roskiin arkistolaatikoita, joita nappasin itselle muutaman tuunattavaksi.

Tässä pari testiä sitä miten saan tapetin kiinnitettyä parhaiten. Alemmassa laatikossa käytin Bilteman kaksipuoleista teippiä. Se pitää kyllä tapetin paikoillaan, mutta tapetti irtoaa, jos nurkasta ottaa kiinni. Päällimmäisessä laatikossa käytin vedellä ohennettua liimaa ja tällä tavalla tapetti kyllä pysyy.



lauantai 5. huhtikuuta 2014

Onnittelukortti

Olipa kyllä minun mieleen tällä kertaa lehden kylkiäinen - olen katsonut noita viirinmallisia leimoja useinkin, mutta on jäänyt ostamatta. Nyt kun omista käsistä kattelin, niin olihan se ostettava.




lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pääsiäinen tulloo

Pääsiäiskortteja teen vähemmän, mutta pöydällä pyöri noita ääriviivatarroja ja mietin mitä niistä tekisi. Yksi kukista toi mieleeni pääsiäisen, joten liimasin sen keltaiselle kartongille. Hieman väriä kynillä ja päälle vielä glossyä.

Ja huomasinpas, että eipä minulla ole minkäänlaista pääsiäistekstiä - sellainen hankintalistalle. Tulostimen värit taas vähissä, joten ei saanu tulostettuakaan. Kirjoitetaan sitten kortin sisäpuolelle toivotukset. =D



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Värittelyä

Kokeilin taas vaihteeksi värittämistä ja tässä tulos - kortti pikku tyttöselle. Koko kuvan värittämistä en sentään vielä uskaltanut kokeilla vaan mekko toteutettu erilaisella tekniikalla.



lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kukkakortti

Viime vuonna jo ostin mm. nämä Joy! craftsin stanssit (Floral Flourishes 6002/0157) ja paketti oli vieläkin avaamaton. No nyt tuli inspis kokeilla näistä kukkia ja tuloksena tietenkin kukkakortti.

Stansseissa on neljä erikokoista kukka-aihiota, joista kasasin nämä kukkaset. Mitään tekstiä en halunnut laittaa, jotta voi sitten tarpeen mukaan valita mihin käyttää.


maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kortti äidille

Paperscraft inspirations  -lehdessä näin mallin, jossa oli käytetty Martha Stewartin Hydrangea leikkuria. Ja kyseinen leikkuri löytyy minulta ja todella vähän olen sitä käyttänyt. Ja kun äidin syntymäpäivätkin sattuivat maalliskuulle, niin tämähän oli toteutettava pikaisestikin.





perjantai 14. maaliskuuta 2014

Osallistu sinäkin - Paperilla-lehti arpoo



Ostin Paperilla-lehden jo jonkun aikaa sitten, mutta selailin sitä vasta tänään. Todella mielenkiintoiselta näyttää.


Ja huomasin, että on menossa arvontakin. Joten heti mukaan. Lähde sinäkin!


http://paperillalehti.blogspot.fi/2014/03/arvonta.html

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

50-vuotiaalle hiihtäjälle kortti

Tämä on kooltaan A4 taitettuna eli vitosen kokoinen. Lunta, sukset, kuusi ja pilventötteröinen 50-numeroilla. Valo ei taas riitä kuvaamiseen eikä varmaan taidotkaan.



sunnuntai 2. helmikuuta 2014

50-vuotiaalle naisimmeiselle kortti

Tämä mekko on tosi kiva tehdä. Tästä mallista on idea, mutta muokkasin kaavoja tähän sopivammaksi.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Talvinen hääkortti

Talviset häät ovat ainakin minulle harvinaisempi - nimittäin ensimmäinen talvinen hääkortti.



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Vauvakortti pojalle

Ostin Sizzixin Album, Accordion Flip 3-D stanssin tässä kuussa ja pitihän sitä päästä kokeilemaan.

Korttipohja on siis siten erilainen, että tuo keskikohta avautuu. Onpa hankala kirjoitella mitä tarkoitan. No kuvasta lisää. =D




perjantai 17. tammikuuta 2014

Ensimmäinen video

Aloittelin syksyllä taas uudet opinnot työn ohella. Yksi tehtävistä oli tehdä video ja päätinpä yhdistää sen tähän harrastukseen.

Elämäni ensimmäinen videointi ja editointi. Vielä on opiskeltavaa tälläkin saralla, mutta jostain on lähdettävä.